News

Käytännesäännöt sisältävät tekijänoikeuksiin, avoimuuteen ja turvallisuuteen liittyviä ohjeita. EU:n tekoälyasetukseen ...
Oulun keskustassa keskeneräiseksi jääneelle torihotellille on etsitty uutta omistajaa entisen mentyä konkurssiin 2023.
KUVA: Henri Posa Tänään12:01 Jari Kainulainen Lexus nappasi ykköspaikan amerikkalaisen markkinatutkimusyhtiön J.D. Powerin ...
Teollisuusjohtaja esitti kovaa kritiikkiä Euroopan puolustushankinnoista Itävallassa pidetyssä teollisuuskonferenssissa.
Syy on kuitenkin selvä: täyssähköisen Fiat 500e-mallin myynti kangertelee. Viime vuonna sitä meni kaupaksi ainoastaan 25 000 ...
Väylävirasto ja Hämeenlinnan kaupunki rakennuttavat valtatielle 3 uuden eritasoliittymän Hämeenlinnan eteläpuolelle. Kyseessä ...
Tutkijat ovat havainneet ensimmäistä kertaa, että elävien eliöiden säteilemä valo hiipuu selvästi kuoleman jälkeen.
Pääomarahastoyhtiö Taaleri on kehittänyt Joensuuhun tehtaan, jossa valmistetaan puuhakkeesta biohiiltä. Parhaillaan ...
BBC kertoo, että maan poliisi on pidättänyt torstaina yhden 20-vuotiaan naisen ja kolme 17-19-vuotiasta miestä. Poliisi ...
Sivustolta löytyivät Olivia-botin keskustelulokit, jotka sisälsivät yhteensä 64 miljoonan hakijan henkilötiedot.
Yritys käyttää tekoälyä kommunikoidakseen pienempien asiakkaidensa kanssa. Althoff kertoo, että tämä toimintamalli on ...
Yaccarino on toiminut X:n toimitusjohtajana vuodesta 2023. Hän nousi rooliin sen jälkeen, kun Elon Musk osti silloisen ...